Värit

Astun alas bussista. Viileä ilma tuntuu mukavalta kasvoillani. Katulamput valaisevat harmaata syysiltaa. Laitan reppuni remmit kiinni ja karvalakin päähäni kun kävelen bussipysäkiltä pois. Vihreäpukuiset matkatoverini hajautuvat kuka minnekin. Joku halaa ja suutelee tyttöystäväänsä, toinen on löytänyt kaveritaan ja he mitä ilmeisemmin ovat menossa parkkipaikalla odottavalle autolle. Itse suuntaan kohti liukuovia ja niiden takana paistavaa valoa. Huomaan etten ole ainoa. Useat menevät kauppaan kanssani, onhan perjantai ja intistä palaavat nuoret viettävät viikonloppujaan mieluusti alkoholin kanssa. Tai käyvät muuten vain kaupassa ostamassa mitä lie. Liukuportaat nostavat minut ylempään kerrokseen ja kävelen Subwayn ja jonkun leivoskaupan ohi. Minun pitäisi varmaan kysymässä siitä netistä Elisan kaupassa. Äh, antaa olla. En jaksa ajatella vaikeita nyt. Niin kuin en koskaan perjantaisin kun kävelen kaupan ohi. Perjantaina minua ei kiinnosta pahemmin muu kuin rauhallinen ilta tietokoneella, pitsan ja/tai limun kanssa tai jotain muuta yksinkertaista ja helppoa. Kunhan ei pidä ajatella liikaa. Intin pitää antaa valua itsestäni pois.

Mielessäni tuntui pieni nytkähdys. Tai miten sitä voisikaan kuvailla. Mutta tiesin mitä on odotettavissa. Huokaisin. Kaikki nämä värit. Värit jotka mainostavat milloin mitäkin. Värit jotka näen kaikkialla minne katsonkin. Jonkun ihme hyypiön "uusi henkeä salpaava kirja". "Kaksi kolmen hinnalla". Värit. Roskiskaan ei ollut tältä välttynyt vaan sen kylkeä koristi keinotekoisen kaunis nainen rintaliiveissä. "Jos käytät meidän rintaliivejämme, voit kuvitella olevasi yhtä kaunis kuin tämä nainen." R-kioskin lehtihyllyllä oli tusinoittain lehtiä. "Näitä tauteja saatat sairastaa sitä tiedostamatta", oli kissan kokoisin kirjaimin iltapäivälehden kannessa. Värit! Kioskin vieressä oli kasa yläasteikäisiä poikia. Kaikki katsoivat omaa mahtipuhelintaan pelaten jotain merkityksetöntä peliä. Siinä, hengatessaan kavereiden kanssa ostarilla.

Lisään kännykästäni musiikin voimakkuutta. Nopea kitarasoolo tykittää menemään. Power Metallia, Sonata Arcticaa varmaan. Kävelen kauppaan sisään ja otan itselleni korin. Limua, kuivahedelmiä inttieväiksi... Muuta ei tule mieleen. Kävelen eteenpäin yrittäen pitää katseeni mahdollisimman vakaana. Olisikohan uusinta One pieceä tullut. Pysähdyn nopeasti mangahyllyn eteen. Uusin Naruto, Bleach, missäköhän saakka tarinaa suomennokset ovat nykyään, pari tuntematonta uutta mangaa joista toista vilkaisen. Jotain tyttömangaa, ei kiinnosta. One piece, siinä. Mutta parikymmentä kirjaa liian vanha. Eli uusin ei ole vielä tullut.

Kävelen käytävää eteenpäin. Kovaääniset mainostavat jotain tuotetta, kuinka se raivostuttaakaan kerta toisensa jälkeen. Lisään musiikin voimakkuutta vielä vähän. Edessäni kulkee äiti rattaiden kanssa ja pieni poika äitinsä vieressä. Ei, älä taas ajattele pahaa lapsesta. Lapset ovat sellaisia. He eivät ole vielä oppineet asioita. He ovat ahneita ja itsekkäitä, mutta he oppivat vielä. Kuinka olla ihminen. Kun tuokin tuosta kasvaa kymmenen vuotta, hän lakkaa olemasta rasite vanhemmilleen, hidaste ja huollettava. Hänestäkin tulee yhteiskuntaa rakentava yksilö. Hän vielä maksaa omalla työllään takaisin huolenpidosta mistä hän nyt nauttii. Älä taas ajattele pahaa lapsesta.

Maksan ostokseni kassalla ja lähden bussipysäkille päin. Ei ei ei ei. Ostoskeskuksen penkeillä istuskeli kasa maahanmuuttajia, jotka pukeutuivat, tietysti, kansansa tavalla. Eieieieiei. Vitun perkeleet, meidän maassa! EiEi, tekisivät työtä eikä vaan maleksis kaduilla ja kaupoissa päivät pitkät! Tommoset pitäis heittää pois saatanat, saastuttamasta meidän maata. Ei! Ei ei ei!

Maahanmuuttajat jäivät taakse. Käytävä, jota kuljin, oli lähes tyhjä. Tunsin tunteen hellittävän hiljalleen. Liukuovet aukesivat edessäni. Viileä ilma pyyhälsi kasvojani jälleen. Huokaisin. Ohi.

Kävelin bussipysäkille mieli vapaana ajatuksista mitkä vielä hetki sitten sen täytti. Joka kerta sama juttu kun saavun intistä. Tosin siitä on aikaa kun koin sen näin vahvana. Jäin odottamaan bussia.

"Mielenkiintoista", ajattelin.