Taistelustressi

"Mihin miinaan tän kylkipanoksen piti osoittaa?"
Raahattuani raskaan kylkipanoksen kallion päälle, ongelmana oli enää löytää se miina, mistä r-tulilangan oli tarkoitus lähteä. Jossain tuolla alhaalla se oli, mutta mikä, sitä en tienny. Joku muu oli ne eilen määrännyt. 
"Laita vaikka tohon, mistä toi toinenkin lähtee, ei sillä niin väliä." Alhaalta hudettiin. 
Jaa, että ei väliä? No, ei varmaan. 
Asettelin panosta paikalleen yrittäen saada sopivaa kulmaa alaspäin. "Jotta se osuisi miinaan ajaneen tankin kylkeen, tornin alareunaan." Yhtäkkiä edestäpäin kuului laukaus. Kaikki pysähdyimme hetkeksi.
"Nonih! Antaa tulla vaan, saakeli ammutaan ne kaikki!" Honka huusi paiskaten lapionsa maahan ja repien asetta selästään. "Tää on pojat sitä taistelustressiä!", hän karjui ladaten aseensa ja ampuen ilmaan. Tyhjällä aseella tosin.
Niin Honkamaista käytöstä. Toisinaan hänestä oli vaikea tietää oliko hän vihainen vai pelleilikö hän vain. Vain harvoin kyseessä oli jotain muuta kuin toinen kahdesta.
"Odota. Onks toi meijän harjoituksesta? Sehän voi olla jonkun muunkin." Ahola sanoi.
"Kaks PionKkihän on täällä myös. Ja niillä oli ne laser-liivit päällä tänä aamun.", joku kommentoi.
Kuuntelimme hetken ja laukaukset toistui muutamia kertoja. Liian harvoin ollakseen 2. Pioneerikomppanian taisteluharjoitus. Jos heillä tosiaan olisi elektronisilla liiveillä harjoittelua, laukauksia kuuluisi paljon enemmän.
"Ei kyl toi on meille."
Kaikki tuntuivat päättäneen, että kyseessä oli meidän harjoitus. Tosin vain yhden tarvitsi näin päättää, sillä kun yksi huusi asemaanmeno käskyn "Kettu", kohta koko ryhmä toisteli sitä laiskanpuoleisesti ja juoksi ryhmän kokoontumispaikalle päin. Myöhemmin saimme haukkuja siitä, että miinat olisi pitänyt asentaa maahan, jotta viholliset mahdollisesti pysähtyisivätkin siihen. "Viholliset tulee tuolla 700metrin päässä ja kolme ryhmää irtautuu ennen teitä. Ei teijän nyt heti tartte lähtee juoksee asemille!".
"Pakokauhu valtasi meidät", vastasi ryhmän varajohtaja. Riittävän hyvä vitsi, että luutnanttikin naurahti.
"Noh, ehkä ens kerralla menee paremmin...", pohdin hiljaa mielessäin. Niin kuin niin monta kertaa ennenkin.