Päivystämässä

Heittelin tylsistyneenä keltaisesta post-it lapusta tekemääni lennokkia. Olin taitellut sen huolimattomasti ja se kaarsi aina vasemmalle. Kaarsi vasemmalle, kellahti päälaelleen ja syöksyi maahan. Tai olisi syöksynyt jos se ei törmäisi seinään noin sekunnin lennon jälkeen. En kehdannut heittää sitä muuallekaan, sillä yksikön vääpelin, Pöntsän, toimisto oli aivan vieressä. Tai yliluutnantti Valkanen voisi pamahtaa paikalle henkilökunnan kahvilasta. Tai kenties pimeydestä. Ja sitten saisin kuulla taas sitä samaa mollotusta "Häh, onko toi sopivaa käytöstä päivystäjälle, mitäh?" Ja niin edelleen.

Niin, päivystäjä. Toissapäivänä, kun tajusin päivystysvuoron, ajatus harmitti. Perjantai on aina kovin hektinen päivä päivystyksessä kaikkien tahtoessa jatkuvasti asekaappeja ja vaikka mitä muita lukkoja auki. Viimeksi ollessani 1. apupäivystäjä perjantaina, näin olikin. Mutta nyt ei. Tänään lomille pääsee vain aliupseerikurssi, ehkä siinä oli syy. Ja minä ehdin heitellä paperilennokkia. No, varmaan tämä on loppujen lopuksi ihan hyvä. Moni asia päivystämisestä on selvinnyt minulle viimeisten 17 tunnin aikana. Nyt ainakin osaan homman. Joten kuten.

Jos rehellisiä ollaan, minulla itse asiassa olisi hommia. En ollut vielä tehnyt vahvuusilmoitusta kokonaan. Mutta Pöntsä halusi sen jo kello 8.30 kuten kuuluukin - eikä ilmeisesti ollut katsonut sitä edes niin tarkkaan, että olisi huomannut osan tiedoista puuttuvan - joten ajattelin, että turha sitä on uudestaan tehdä. Eli voisin vain neppailla lounaaseen saakka.

Tylsää!

1. apupäivystäjäkin oli poissa. Oppitunnilla ensi viikon leiriin liittyen. Olisin itsekin halunut olla siellä, kuulla hieman ohjelmasta ja muista käytännön asioita. Minun pitäisi olla ensi viikolla oppilasjohtaja, enkä edes tiedä mitä tapahtuu! Mutta en saanut ketään tuuraamaan minua oppitunnin ajaksi. Tai... Olisin ehkä saanut, mutta en halua pyytää hommaan ketään niistä parista alikerstantista, jotka ovat vielä yksikössä, joita en tunne pätkän vertaa. Ja pääsin sentään sulutuskokeeseen aamulla. Huonostihan se meni, mutta pisteillä ei ole väliä niin kauan kunhan pääsee läpi eikä koetta tarvitse uusia.

Portaista tuleva ovi avattiin. Kurssiset siirtyivät miinahallista omiin tupiinsa, lukuunottamatta Mänttäriä joka pysähtyi päivystäjän pöydälle eteeni.
"Joko se oppitunti loppu? Sehän alko vasta joku kolme varttii sitten." Ihmettelin.
"Joo ei se mikään hirveen pitkä ollu." Mänttäri vastasi.
"Mitä siel käytiin läpi?"
"Ei mitään kummempia. Ens viikon ohjelma vaan."
"No kerroppa."
Ensi viikon leiri. Neljä yötä metsässä, kaksi päivää miinoitteiden rakentamista, kolme taistelemista. Miinoitteita tuskin saadaan rakentaa rauhassa, enkä ole öidenkään suhteen toiveikas.
"Joitain jääkäreitä tulee meidän puolelle kans. Silleen et meit on yhteensä joku 160" Mänttäri puhui.
"Ketä vastaan me taistellaan?"
"Toisia jääkäreitä. Ja Pioneereja. Ja jotain siihen päälle vielä. Niit on yhteensä kait joku 1400."
Vihollisia on melkein kymmenen kertaa meitä enemmän. Voimasuhteet ovat sopivat kelle tahansa pioneerille. Tai aliupseerikurssilaiselle. Tai... Mitä hemmettiä!? Mikä järki tossa on?
"Me otetaan turpaan." Totesin. Noh, ei ne Kaikki voi meitä vastaan olla. Ei siinä olisi järkeä. "Sanottiiks teille mitään muuta? Käytiiks varomääräyksiä tai jotain?"
"Riittää ettet ole idiootti."
"Selvä", naurahdin ja vedin käden lippaan; tapa joka olin intissä omaksunut. Joskus se tarkoittaa "selvä on", joskus ei mitään ja joskus jotain muuta.

Haaaah... Ensi viikko tulisi olemaan täyttä kuraa. Metsässä, kylmyydessä, pimeydessä ja niillä runsailla yöunilla mitä meille suodaan. Ja lisäksi olen joku oppilasjohtaja! Huoh...

No, se on vasta viikonlopun jälkeen.