Niin paljon kuin intti on aiheuttanut päänvaivaa, on myönnettävä, että kyllä tässä jotain hyviä puolia on. Suorastaan hupaisaa kuinka erilaisia, niin vanhoja ja tuttuja asioita luonnosta nyt on tullut ihasteltua kun niitä olen ajan kanssa tarkastellut. Niinkin yksinkertainen asia kuin tähtitaivas! Siviilissä ei koskaan tunnu olevan aikaa sen katsomiseen, mutta annas kun pistetään sotilaat kolmeksi tunniksi vartioimaan telttaa. Sinä yönä katselin taivasta varmasti ainakin tunnin verran. Tiirailin tähtiä. Pieniä valopisteitä mustalla taivaalla!
"Vaseeen, vaseeen, vaseeen!", muodon viejä huutaa.
Kas, tahtini oli näemmä hidastunut ajatuksissani. Sääli, ettei mort... Alokkaat osaa marssia kunnolla. Pitää marssia ampumaradoiltakin takaisin tahdissa kun ne tarvitsevat harjoitusta. No jaa, samapa tuo.
"Yks, kaks, kolmee!"
Pitkä ampumaratapäivä oli ohi ja marssin joukkueeni kanssa takaisin yksikköön. Tuttu tie oli jo moneen kertaan tampattu, mutta nyt maisema oli talvisempi kuin pitkään aikaan. Varsinkin tien vieressä kasvavat pienemmät puut näyttivät oikein kuvauksellisilta. Niiden oksien päälle satanut pehmeä lumi oli niin kevyttä, että pieninkin oksa jaksoi kannatella sitä paksun kasan. Näytti siltä, että jokaisen puun jokainen oksa olisi puhtaan valkoinen omalta väriltään, ei suinkaan ruskea. Vaikka oli kylmä, talvessa oli kuin olikin jotain hyvää.
Varis lensi erään männyn oksalle pudottaen pienen luminokareen. Nokare hajosi pudotessaan ja laskeva aurinko sai putoavat hajaantuneet lumihiukkaset kimmeltämään kirkkaasti kuin.... kuin mitkäkin tähdet. Nautitaan nyt näistä kevyistä marsseista ja näistä mukavista maisemista vielä kun voidaan. Kohta marssit pitenee ja kevät sulattaa lumet. Tosin silloin saan varmasti tutustua toisiin Suomen luonnon ihmeisiin. Eikä kylmyyskään enää hirveästi haittaa kun ollaan liikkeessä.
"Tuulio, sun nenäs on aika valkoinen", sanoi vieressäni marssiva Riihikumpu.
Kosketin nenääni. Tuntui oudolta kun kosketuksen aiheuttama paine tuntui vasta nenän juurella. Nenänpää sen sijaan... Ei mitään. Meille oltiin puhuttu jo aikaisemmin paleltumista ja tiesin, etteivät ne olleet tavattomia, mutten voi kieltää, ettenkö olisi säikähtänyt hieman.
"Kannattaa varmaan lämmittää sitä kädellä."
Otin hanskan pois ja tein kuten Riihikumpu kehotti.
Ei tää varmaan mitään vakavaa ole, ajattelin. Kohta ollaan kuitenkin takaisin yksikössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti