"Polttohälytys!!", kantautuu huuto.
Hätkähdinn niin, että unohdin toistaa huudon. Vedimme taistelijaparini kanssa äkkiä metallilevyn poteron päälle suojaamaan itseämme. Poterossa ei mahtunut juuri liikkumaan, vain hieman kääntyilemään, eikä valoa tullut muuta kuin muutamat heikot valonsäteet poteron reunan ja metallilevyn välisistä raoista. Vedimme nopeasti suojanaamarit päähämme; ne olivat jo valmiina roikkumassa taisteluliivistämme, sillä tiesimme, että tulihyökkäys oli mahdollinen. Ei sillä, ei naamarit meitä häkältä suojaisi, mutta jos tuuri käy, ne voivat pelastaa kasvomme napalmin roiskeilta.
Väänsin kenttälapiotani käyttökuntoon kun yhtäkkiä oikealla puolellani leimahti. Metallilevyn reuna loisti punaisenaan. Napalmia oli levinnyt runsaasti poteron viereen. Taisteluparini älähdyksestä tiesin, että hänkin oli huomannut loimun.
"Ei hätää, potero ja metallilevy suojaa meitä", ajattelin itsekseni, "eivät liekit meitä täältä polta."
Huomasin olevani väärässä kun tuli alkoi nuolla metallilevyn alapintaa, josta liekit leiskuivat poteron sisäpuolelle. Vaatetukseni ja liekkien vähyyden takia en kuumuutta tuntenut, mutta häkää alkoi hulla poteron sisäpuolelle. Vasemmalla oleva toverini huudahti jotain - mistä en saannut selvää suojanaamarin peittäessä äänen - mutta kuin yhteisestä sopimuksesta löimme metallilevyn päältämme poteron taakse. Napalmia paloi kaikkialla ympärillämme. Iskimme lapiomme routaiseen maahan ja kaivoimme hiekkaa napalmin päälle. Maa oli kovaa ja napalmia enemmän kuin tarpeeksi, mutta hakkasimme sitä saadaksemme meitä lähimpänä olevat liekit peitettyä. Ei ollut sanottua etteikö vihollinen voisi hyökätä vielä. Jos silloin hakkaisimme hiekkaa irti jäätyneestä maasta, tuli ei olisi suurin uhka terveydellemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti