Kuvittelin olevani viisas

Olin viisas...

Hmmm?

Olin viisas. Todella viisas. Oli uskomatonta kuinka opin asioita. Jatkuvasti tulin viisaamaksi ja viisaammaksi, ymmärsin tätä maailmaa paremmin. Usein kohtasin tilanteita jolloin ymmärsin jonkin suuren elämän viisauden. Se ei ollut ollenkaan harvinaista. Kun muistelen itseäni muutama vuosi sitten, voin sanoa, että olin silloin viisaampi kuin olin useita vuosia sitten. Nyt taas olen paljon viisaampi nyt kuin mitä olin muutama vuosi sitten. Kuvittelin vielä muutamia kuunkiertoja sitten olevani oikeasti viisas.

Mitä sitten tapahtui?

Ymmärsin, etten oikeasti tiedä mitään. Että olen oikeasti pelkkä typerys.

Sinäkö typerys?

Niin. Minut todistettiin jälleen erehtyneeksi, vaikka olin niin varma itsestäni.

Ihminen erehtyy.

Totta, mutta siitä huolimatta. Kyseessä oli sitä paitsi henkilö, jonka ei pitäisi olla erityisen viisas. Mutta silti hän kaatoi väitteeni yhdellä yksinkertaisella lauseella.

Oppineet unohtavat usein, että viisautta on muuallakin kuin kirjoissa. Sinäkin yllätyit kun löydät viisautta tavallisen kansan suusta. Älä ole ylimielinen, et ole ainoa ihminen maailmassa joka ajattelee asioita. Et ole ainoa joka pohtii asioita, toisinaan liikaakin.

Mutta silti! Yhdellä lauseella hän mursi aatteeni. Yhtäkkiä se, mitä luulin viisaaksi, olikin silkkaa typeryyttä. Eikä kyseessä ollut mikään suuri viisaus, kauan pohdittu aate, vaan yksinkertainen totuus, jonka jopa yksinkertaisempien ihmisten pitäisi ymmärtää. Kuinka siis minä, joka ei ymmärtänyt sitäkään, voisin olla jotain muuta kuin typerys?

Totuutta ei ole vain yhtä. Mutta kerro: Mikä oli asia jonka hän todisti vääräksi?

Olen jo pitkään uskonut, että jos vain murehdin jotain asiaa, se kenties auttaa siihen. Onko kyseessä mystinen voima tai se, että murehtiminen ohjaa tekoihin, en tiedä. Mutta uskoin sen auttavan. Kenties, jos kyseessä on murehtiminen jonkun toisen ihmisen onglemista, toista lohduttaa tieto minun empatiastani. Mutta nyt; minulle sanottiin ettei se auta. "Sinä ajattelet sekä murhedit liikaa. Ei se auta mitään, että murehdit muiden asioita tai asioita joihin et pysty vaikuttamaan. Se ei auta heitä vaan syö sinua itseäsi." Tämä yksinkertainen totuus minulle sanottiin ja tiedän sen olevan totta. Ihmisen järki ymmärtää sen.

Unohdat, että rationaalisen äänen lisäksi on olemassa myös sydämen ääni. Kumpikaan ei kerro yksin totuutta. Olemme jo keskustelleet siitä. Mutta on totta, että et saisi murehtia liikaa muiden ihmisten asioista. Mutta myös se on totta, että murhe johtaa tekoihin ja että empatia helpottaa muiden ihmisten taakkaa. Ei ole olemassa vain yhtä totuutta.

En enää tiedä mitä ajatella.

Älä huoli. Sinä Olet viisas. Mutta olet myös nuori ja kokematon.

Kuinka muka olen viisas!?  En ymmärrä maailmaa, enkä sitä mikä on oikein ja väärin, mikä on totuus ja täydellisyys.

Sitä ei kukaan tiedä.

Mutta enhän edes tiedä itseäni! Ainoa, mitä minun pitäisi tietää, mitä muut eivät voi tietää, Minä. Edes sitä en tiedä tai tunne.

Ihminen itsessään on mysteeri. Uskotko, että muut ihmiset tuntevat itsensä?

Totta kai. Heille on selvää ketä he ovat, mitä he ajattelevat ja uskovat. Minä en edes tunne omia tunteitani!

Olet vaatimaton. Kuvittelet, että muut ihmiset olisivat parempia kuin sinä. Älä huoli, sillä surullinen totuus on, että yksikään ihminen tässä maailmassa ole erikoinen. Et sinäkään. Elät vain myrskyisää aikaa, mutta myrskyn jälkeen tulee pouta. Niin on, ja niin on aina ollut.

..........

..........

Toivoisin vain ymmärtäväni itseäni. Itseäni ja muita... Kenties ainoa unelmani on, että ymmärtäisin tätä maailmaa ja sen ihmisiä, itseni mukaanlukien.

Siihen et pysty. Et vaikka eläisit tuhannen elämää.