Sydämen ja järjen ääni

Tervehdys

Mikä vaivaa mieltäsi tänään?

Mistä tiedät että pohdin jotakin?

Tunnen sinut. Tiedän sinut. Tulit luokseni, sillä tarvitset minua.

Olet viisas ihminen. Sinun kanssasi voin keskustella tärkeistä asioista.

Tietysti. Aina. Mutta kerro. Mikä vaivaa mieltäsi tänään?

Pohdin sydämen ja järjen ääntä. Kumpi niistä on vahvempi? Kumpi niistä on tärkeämpi? Kumpaa niistä pitäisi kuunnella?

Mitä tarkoittavat sydämen ja järjen äänet?

Luulen että tiedät jo. Sydämen ääni on sisäinen äänesi, joka tahtoo tehdä asioita ilman, että niillä olisi järjellistä perustelua. Se on vain tunne. Et tiedä minkä takia näin tekisit, mutta haluat tehdä niin. Järjen ääni on taas rationaalista ajattelua, joka näkee hyödyn ja haitan ja punnitsee ne ja näkee lopputuloksen. Järjen ääni kertoo mitä kannattaa tehdä ja mikä on parempi jättää tekemättä. Ymmärräthän?

Toki. Ja kysyt nyt kumpaa näistä äänistä pitäisi kuunnella... Eikö usein sanota, että sydäntään tulee kuunnella. Suurmiehetkin ovat sanoneet, että miehen kannattaa seurata intuitiotaan, toimia vaikkei teolle löytyisi järjellistä perustelua.

Tosi on. Mutta sydän voi olla joskus sokea. Tällöin se voi ohjata sinut harhaan, ei onneen.

Tarkoitatko siis, että olet kyseistä ajatusta vastaan? Että ihmisen tulisi kuunnella järkensä ääntä ohi sydämensä äänen?

En tiedä. Usein olen tehnyt asioita sydäntäni kuunnellen ja harvoin olen mitään katunut. Mutta kuitenkin... Mihin sydämen ääni läheisesti liittyy on rakkaus. Ja usein on sydämeni sanonut minulle sanoja, mutta järkeni on torjunut sanat ja tiedän, että olen tehnyt oikean ratkaisun.

Sitä et voi tietää, sillä olet ainoastaan nähnyt mitä toisen tien päästä löytyy. Toinen tie on sinulle yhä tuntematon.

Olet oikeassa. Mutta mitä sanot tarinasta miehestä, joka rakastuttuaan naiseen paloi tämän polttavassa sylissä. Nainen oli katala ja huijasi miestä ja anasti tämän omaisuuden. Mies siis kadotti omaisuutensa ja aiheutti vanhemmilleen sekä itsellee suurta häpeää vain sen takia, että hän seurasi sydämensä ääntä eikä järjen ääntä.

Olen kuullut tarinan josta puhut. Mutta se on vain tarina.

Tarinoissa piilee aina totuus. Mutta minulla on kokemusta tästä, vaikka se onkin kaukana tarinan surullisuudesta. Sydämeni ohjasi minut kerran kohti erästä naista. Järkeni taas tiesi, että sydämeni oli tuolloin sokea. Siitä ei ollut epäilystäkään. Tuskin edes tunsin häntä. Jos olisin seurannut sydäntäni, olisin varmasti kulkenut harhaan. Näin uskon.

Mutta kaikesta tästä huolimatta olet yhä sitä mieltä, että sydämen ääntä on tärkeää kuunnella. Olenko oikeassa?

Olet. Kaikesta tästä huolimatta kuuntelen sydäntäni ja olen kokenut paljon siitä syystä, että olen seurannut sydäntäni, enkä ole jäännyt pohtimaan järjellistä perustelua teolleni.

Onko silloin kyseessä ollut sydämen ääni liittyen rakkauteen?

Ei. Kyseiset asiat jotka olen tehnyt, ovat olleet päätöksiä aivan muista asioista. Ilman syytä olen seurannut pelkkää tunnetta ja tehnyt jotain, jotakin. Mutta nämä asiat eivät ole liittyneet naisiin tai rakkauteen vaan veljeyteen ja kertomuksiin, legendoihin.

Ymmärrän. Entä olisiko mahdollista olla tasapainossa sydämen sekä järjen äänen kanssa?

Olen yrittänyt sitäkin. Usein se toimiikin. Mutta ei aina. Toisinaan järki sanoo ei kun taas sydän sanoo kyllä. Ja se on häirinnyt minua jo kauan. Enkä tiedä miten minun tulisi toimia.

Valitettavasti en osaa neuvoa sinua tässä.

Ehkä minun pitäisi seurata sydämeni ääntä. Jos löydän oikean tien, hyvä. Jos astun harhaan voin aina palata takaisin.

Takaisin palaaminen ei ole aina helppoa. Tai edes mahdollista.

Valitettavasti olet oikeassa.

Lisäksi sinä pelkäät.

Niin pelkäänkin. Pelkään astuvani harhaan.

Älä pelkää. Koskaan ei mitään pahaa ole tapahtuva sinulle vaikka astuisitkin harhaan. Se on oikeammin kasvamista. Ja elämistä.

Entä jos pelkään myös muiden puolesta kuin itseni?

Entä jos sinun on mahdollista ohjata muita ihmisiä oikealle polulle jos vain uskoltaudut astua eteenpäin.

Niin. Mahdollista ohjata muita ihmisiä oikealle polulle... Tai harhaan.

Rukous

Oi mahtava jumala. En usko sinuun, se sanottakoot, mutta vaikka uskoni ei ole vahva, auta minua. Anna minulle anteeksi.

Anna minulle anteeksi asiat joita olen tehnyt. Joista olen vasta myöhemmin ymmärtänyt tehneeni väärin. Miten voin keneltäkään pyytää niitä anteeksi? Asioita jotka ovat jo unohdettu. Asioita joiden anteeksi pyytäminen olisi enää pelkkää itsensä korostamista.

Asiat joita olen jättänyt tekemättä. Joista olen myöhemmin ymmärtänyt, "näin minun olisi pitänyt toimia." Kyvyttömättämömyyttäni tehdä oikein. Tilanteet joissa olisin voinut auttaa ystävääni paremmin, rohkaista häntä enemmän, olla hänelle parempi ystävä. Mutta joissa astuin harhaa, joissa tein erheen.

Asiat joita kukaan ei voi antaa minulle anteeksi. Pelkästä kohteliaisuudesta tai syystä etteivät tahdo pahoittaa mieltäni he vastaavat minulle vastoin omaa tahtoaan. Asiat joita kukaan ei voi antaa minulle anteeksi, sillä en voi tietää onko erheeni pois hänen hartioiltaan vai tahtooko hän helpottaa minun taakkaani.

Asiat joita en enää voi pyytää anteeksi, sillä olen tehnyt rikkomukseni jotakin henkilöä kohtaan, jota en enään koskaan tule näkemään.

Kerrat jolloin joku on ollut minulle kateellinen. Kerrat jolloin joku on ihastunut minuun, mutten ole vastannut tunteeseen. Kerrat jolloin olen ollut esikuvana muille, mutten ollut käyttäytynyt miten minun kuuluisi.

Virheeni ja puutteeni. Että olen sellainen kuin olen. Etten ole täydellinen. Perisynti joka vaivaa minua ja jonka takia teen väärin. Siltä en voi mitenkään välttyä sillä olen vain ihminen. Siitä hulimatta se on epätäydellisyys jota pyydän anteeksi. Anna minulle anteeksi aikoina jolloin olen huono, vaikka voisin olla hyvä.

Anna minulle anteeksi oi jumala. Minä en usko Sinuun, mutta usko Sinä minuun.

Anna minulle anteeksi.

Aamen.

Elämän tarkoitus

Olet sittenkin täällä

Kyllä.

Vaikka suhtauduit minuun epäilevästi. Mutta en ole yllättynyt. Tiesin että tulisit.

Olet oikeassa. Mutta älä syytä minua epäilyistäni.

En tietenkään. Se on vain normaalia. Mutta mikä painaa mieltäsi?

Olen pohtinut elämän tarkoitusta.

Oletko päässyt jonkinlaiseen lopputulokseen?

Kyllä. Elämän tarkoituksen on oltava jotain joka on neutraali kaikille maailman ihmisille.

Mitä tarkoitat tuolla?

Se tarkoittaa, että elämän tarkoituksen on oltava jotain, jonka kuka tahansa voi saavuttaa riippumatta asemasta, varakkuudesta tai kyvykkyydestä. Tai elämän pituudesta. Jotain joka on tasa-arvoinen kaikille.

Mikä voisi olla asia, joka on riippumaton mistään niistä?

Vastaus on yksinkertainen. Mikä asia tulee elämässä vastaan niin kuninkaille sekä kodittomille? Suurille sotureille ja vammaisille miehille? Vanhuksille sekä sylilapsille? Vastaus on yksinkertainen. Se on kuolema.

Kuolema?

Aivan. Kuoleman edessä kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Kuninkaat kuolevat, soturit kuolevat, oppineet kuolevat, kaikki kuolevat. Jopa lapset, jotka eivät elä ensimmäisiä elinpäiviään kauempaa kuolevat samanarvoisina kuin kaikki muut.

Kuolevat lapset eivät saavuta mitään, tee mitään eikä heille tapahdu mitään. Heille on vain kuolema. Sitäkö tahdot sanoa?

Totisesti. Ja koska myös heillä pitää olla mahdollisuus toteuttaa elämänsä tarkoitus, ainoa vaihtoehto on kuolema.

Ymmärrän mitä sanot. Mutta mitä mieltä olet ajatuksesta, että elämän tarkoitus on elämä itsessään?

Elämä.... Itsessään...?

Niin. Elämän tarkoitus ei ole mikään teko tai tapahtuma vaan yksinkertaisesti elämä, jonka elämme. Olipa se lyhyt tai pitkä, kunniakas, synkkä tai helppo. Jokainen meistä elää jonkinlaisen elämän.

... Tuo oli... viisaasti sanottu. En ymmärrä miten en itse tullut ajatelleeksi tuota. Ajattelin vain kuolemaa elämän tarkoituksena, itse elämän unohdin.

Se ei ole ollenkaan häpeä. Mutta myös on mahdollista, että jokaisella ihmisellä olisi oma tarkoituksensa.

Ihmisen oma tarkoitus? Elämän tarkoitus, joka ei olisi yhtenäinen kaikille? Minkälainen tarkoitus se voisi olla?

Se voi olla mitä tahansa. Kuninkaan elämän tarkoitus on johtaa kansaansa. Työläisen elämän tarkoitus on tehdä työtä. Kodittoman elämän tarkoitus on maksaa kurjuudellaan kuninkaansa palatsi. Huijarin elämän tarkoitus on opettaa ihmisiä olemaan varovaisempia. Sinun elämän tarkoitus on olla hyvä ystävä ja ihminen.

Mitä puhut? Uskotko itsekkään tuohon?

En tiedä. Miten voisinkaan? Ehkä ihmisen ei ole tarkoitus tietää elämänsä tarkoitusta. Tai ehkä elämällä ei ole tarkoitusta.

Tarkoitatko, että ihmisellä ei olisi mitään tarkoitusta maailmassa? Minkälainen jumala olisi niin julma, niin välinpitämätön? Minkälainen jumala tekisi niin?

Minkälainen jumala? En tiedä... Uskotko Sinä jumalan olemassa oloon?

Mikä maailma minne palasin!

Tiedustelen onko paikka varattu. Ei ole, joten istun siihen. Siinä oli ensimmäinen ystäväni. Näen, tutustun, sulaudun. Mutta sitä ennen näen parhaan ystäväni, jota en käytännössä ollut koskaan ennen nähnyt. Tilanne oli hämmentävä.

Tervehdin jokaista käytävällä. Mutta silti minua painaa murhe. Nämä ryökäleet lähtevät. Saakelin kommunisti, aivottomat friikkinörtit! Suinkaan se ei ollut ainoa asia joka mieltäni mutkistaa. Onhan päälläni sekä omalaatuinen näytelmä monologi, ahdettu aikataulu sekä tämä tunteiden myrsky joka tappaa jokaisen aivosolun jonka vaan saa kiinni. Kai se on vain elämää.

                      Talvi tuli, riemuitsin lumesta ja kylmyydestä. Nautin viimeisistä hetkistä abi-tovereiden kanssa. Kevät tuli, riemuitsin pyöräilemisestä. Itken ja nauran enemmän kuin koskaan nähdessäni penkkarit. Mutta olen jo nähnyt kakkosten suuruuden. Kesä tuli, nautin tulevasta huolettomuudesta, mutta suren sitä, että ystäväni tulevat katoamaan. Arki on ollut niin riemukasta. Toisinaan.

                      Saan tyttäristä useita ystäviä. Se on minulle outoa. Erilaista kuin ennen. Ja siveän suomineidon stereotypia on tuhottu. 

Päivä joka on koittava

Siitä oli jo melkein kaksi vuotta kun asiasta tiedotettiin. Silloin vielä kukaan ei uskonut siihen. He eivät halunneet uskoa. Vähitellen se on kuitenkin käynyt kaikille selväksi. Mahdotonta sanoa, mistä he tietävät sen, miten he ovat niin varmoja asiasta. Mutta he tietävät sen. Vaikkakin... Varmasti on vielä ihmisiä jotka uskottelevat itselleen ettei niin ole. He ovat typeriä. He pelkäävät, joten he kieltävät totuuden itseltään. Toki se on ymmärrettävää.
          Näiden viimeisien kahden vuoden aikana maailma on ollut sekaisin. Aluksi ihmiset olivat epävarmoja ja hämmentyneitä. Eksyksissä. Jotkut myivät kiireellä kaiken minkä omistivat. Toiset yrittivät hyötyä tästä ja ostivat kaiken. "Se ei kuitenkaan tule. Se on pelkkä vale.", he sanoivat itselleen. Kuinka väärässä he olivatkaan. Kuitenkin... Maailma ajautui talouskriisiin vuoden päästä tiedon julkistamisesta kun ihmiset viimeinkin myönsivät totuudesta. Sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. Ihmiset halusivat myydä kaikkea mitä omistivat. Kukaan ei ostanut niitä, muutamia harhaluuloisia lukuunottamatta. Iso väkijoukko lopetti töissä käymisen. He eivät halunneet tuhlata aikaansa. Onneksi he, jotka työskentelivät siellä, missä näinäkin vuosina on tarvittu ihmisiä, pysyivät suurilta osin työpaikoillaan. Pellot, sairaalat, palokunta... Mutta kuitenkin koko maailma jonka tunsimme luhistui ihmisten sekasortoon puoli vuotta sitten. Raha menetti viimeistään silloin merkityksensä. Suuria mellakoita syntyi kaikkialla maailmassa. Ihmiset olivat surullisia ja vihaisia. Ikäänkuin se olisi hallituksen vika, he suunnistivat vihansa siihen. Tulipalot, haavoittuneet, kuolleet... Tuho.
          Tarpeeksi kauan riehuttuaan ihmisten viha kuitenkin sammui surun ja apaattisuuden ottaessa paikkansa. Mitä se olikaan hyödyttänyt? Jotkut olivat päässeet pois tästä maailmasta, mutta ihmiset ymmärsivät, ettei heidän kohtaloaan ollut muuttaminen. Me kaikki jaamme saman kohtalon, eikä se tule muuttumaan. Vähitellen oikeuden ja lain tilalle syntyi maailma, missä kaikki oli sallittua. Murha, ryöstö, raiskaus... Toteltiin vahvimman oikeutta.
          Maailmanuskonnot olivat joutuneet myös myrskyn keskelle. Ihmiset kääntyivät ahdingossaan jumalan puoleen. Ja koska se ei ollut auttanut, kirkkoja oli poltettu ja tuhottu. Papit ja uskovaiset jotka puolustivat kirkkoja oli murhattu samalla. Myös muutamia uusia jumalia syntyi ihmisten laittaessa toivonsa mihin tahansa. Turhuutta... Pelkkää turhuutta...


Minä olin tiennyt tämän päivän vielä koittavan. Olin tiennyt sen jo kauan sitten. Sitä, tapahtuisiko se minun elinaikanani, en tiennyt. Mutta olin kuitenkin varautunut siihen. Istuin taloni terassilla siemaillen mainion vuosikerran viiniä. Se oli maksanut pienen omaisuuden kun olin ostanut sen tätä hetkeä varten vuosia sitten, mutta nyt tiesin sen olevan sen arvoista. Totisesti, se oli parasta juomaa mitä olin juonut. Viinin lisäksi olin myös varannut itselleni konvehteja. Pitkään säilyviä sekä yhtä kalliita kuin viini. Mutta erinomaisia. Beethovenin Kuutamosonaatti soi hiljaa takanani. En ollut koskaan kuunnellut klassista musiikkia. Olin tutustunut menneiden aikojen suurmiesten tuotantoon vasta kun kuulin uutiset kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen en enään kuunnellut muuta musiikkia. En tiedä miksi. Ehkä se tuntui jotenkin oikealta musiikilta kuunnella nykyisessä maailmassa.
          Katsoin alas kaupunkiin. Tulia paloi siellä täällä. Jossain oli sähköäkin jäljellä. Tänään oli erityinen ilta. Kaikki olivat varautuneet tähän omalla tavallaan. Veljekset juttelivat keskenään, rakastavaiset istuivat kaksin hiljaisuudessa, jotkut joivat itsensä humalaan, ettei heidän tarvitsisi nähdä mitä oli tapahtuva. Kaikkialla oli aivan hiljaista. Itse olin hyvästellyt veljeni eilen. Olimme istuneet pitkään hiljaisuudessa. Mitään ei tarvinnut sanoa. Kaikki sanottava oli jo sanottu. Nyt hän viettäisi viime hetkensä perheensä kanssa. Se sopi minulle. Olin aina mieltynyt yksin olemiseen. Sen takia en ollutkaan naimisissa.
          Niin, naimisissa... Oli kyllä seurustellut. Laura oli ollut hurmaava nainen. Mutta ei. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. En tiedä kaipasinko häntä nyt. Ero oli ollut raskas, mutta suhteen aikana olin kasvanut ja elänyt. Elämäni olisi paljon köyhempää jos en olisi tavannut häntä.
          Ei... En kavannut häntä, enkä katunut, että olin ollut sellainen kun olin. Ero oli ollut oikea ratkaisu, vaikken itse sitä silloin nähnyt.
          Istuin tuolilla tunteja katsellen alas kaupunkiin, ylös kohoaviin vuoriin ja taivaaseen niiden yläpuolella. Taivas oli täynnä tummia pilviä. Ne pyörteilivät peittäen auringon, mutta jostain tuli siitä huolimatta kalpeaa valoa maailmaan. En tiennyt enteilikö pilvet tulevaa tapahtumaa, vai oliko vain sattumaa, että juuri tänään oli synkempiä, luonnottomia pilviä kuin mitä koskaan olen nähnyt.
          Katsoin kellooni ja huomasin ajan tulleen. Hymähdin ja nousin seisomaan. Join vielä viimeiset viinit lasistani ja toivotin ihmisten syyttä pelkäämän kohtalon tervetulleeksi. "Totisesti. Mikä mainio elämä!" huusin maailman viimeisenä hetkenä.

Ikuinen veljeni

Tämä on ensimmäinen osa dialogi sarjaa jota olen suunnitellut sekä kirjoittanut. Alunperin aloitusosaa ei ollut, mutta myöhemmin koin tarpeelliseksi tehdä alkuun Jotain. Joten:

Hmh. Kuka sinä olet?


Minäkö? Minä en ole kukaan.


Et ole kukaan? Mitä tarkoitat sillä?


Sinun tarvitsee tietää vain että minä olen sinun Ikuinen Veljesi. Muu on merkityksetöntä.


Veljeni?


Veretön veli. Veli ilman verisidettä. Olemme yksi samaan tapaan kuin veljekset ovat yksi, mutta emme jaa samaa verta sisimmässämme.


Puhut omituisia. Mistä olet oikein tullut?


En ole tullut mistään ja olen aina ollut. Olen täällä koska sinä tarvitset minua.


En ole tarvinnut sinua ennenkään, joten miksi tarvitsisin sinua nyt?


Älä hätäile. En tule häiritsemään sinua. Mutta tulet vielä huomaamaan neuvoni sekä puheeni viisaiksi.


Epäilen sitä. Miksi olet täällä? Pelkästään minun takianiko?


Sinä olet tärkeä. Minä en ole kukaan. Sen takia olen täällä. Koska sinä olet tärkeä.

Henkilö nimeltä Timo. Blogi lyhenteeltään KK

Kuka? Minäkö? Eksyittekö vai blogiini? Jaa esittelyä itsestäni?

Vantaalainen poika, ikävuotta -93. Rakastan elämää, sillä onhan se ollu minulle suorastaan rakastettava. Positiivista asennetta ja ystävyyttä löytyy sielustani myös, sekä sosiaalisia tekoja. Typerät ideat ovat ihastukseni, sillä mikä ei tapa, siitä saa hyvän idean, ja viisas elämä on tylsä (en kuitenkaan kritisoi). Riemuidioottimaisuudella tarkoitan sitä, että saatan toisinaan riehua ja olla turhankin innostunut asioista, sekä juuri typeryyksien ihailemista. Vuoden olen viettänyt Espanjan mantereella vaihto-oppilaana. Se on pakko mainita aina kun mahdollista.

Kuitenkin olen myös pohtija, ja varsinkin pyöräillessä sitä tulee ajatelleeksi asioita ja tarinoita, joka onkin syy tälle blogille: saada nämä asiat paperille. Filosofinen pohdinta on riemuitsemisen ohella toinen intohimoni. Voinen sanoa, että näkökulmani ovat lukuisat ja laajat, sekä pohdintani osuvaa. Viimeisintä on tosin hankala sanoa, sillä vertailtavaa ei ole liiaksi. Mutta kuvitelmissa on hyvä elää.

Enempää en näe tarpeelliseksi itsestäni kertoa, sillä se olisi tylsää enkä minä ole tärkeä. En täällä. Täällä on tärkeää se, mitä kirjoitan.

Mitä sitten kirjoitan? Juurikin pohdintojani ja tarinoita. Todennäköisesti usein ne eivät ole niin positiivisia tahi riemuikkaita. Riemuitsemiseen on aikaa päivällä; yön pimeinä tunteina voin päästää synkät ajatukset valloilleen. Ja koska mielenkiintoisimmat aiheet pohdintaan ovat mm. kuolema ja maailmanloppu, toivoisin, että jos koet, että ahdistut näistä teksteistä: Älä lue niitä. Varsinkin te jotka olette niin hyviä ihmisiä (ajattelen tällä hetkellä kahta ystävääni). Te ette halua lukea niitä. Näin uskon.

Loppujen lopuksi tuskin saatte paljoa luettavaa. Kirjoittelen jos vain jaksan, mutta olen kuitenkin auttamattoman laiska. Eikä mitään sanottavaa välttämättä ole. Tahi aikaa. Arki kun alkaa, koulu ja kaikki se ihanuus tulee painamaan päälle kuin Muhammed Ali konsanaan. Muutamat valmiit tekstini laittelen tänne pikku hiljaa, esittäen, että ne ovat tuoreena kirjoitettuja.

Ja pahoittelen jo etukäteen kirjoitusasustani, mikä jo tässä tekstissä on huomattavaa. Kirjoitan vähän omaan tapaani. Koettakaa kestää.

Mutta koko homma muokkautunee tässä ajan kuluessa ja koska minulla on valta ja voima diktaattorimaisesti hoitaa koko blogia: Katsotaan mitä tuleman pitää.

Toivottavasti nautitte lukemisesta, sillä sellaisia nykyajan mukavuuksia kuin kuvia tuskin tulette näkemään täällä liikaa. En näet harrasta kuvailua.