Create your character

Hmmm... Pitäiskö ottaa vähän lisää strenaa... Eeeei, mielummin endurancee. Ei mua kiinnosta muskelimies olla. Semmonen erinomaisen peruskunnon omaava olis parempi. Above avarage, joskus ehkä maratonin juossut. ... ... ... ... Vai pitäiskö sittenkin tehdä enemmän wisdom hahmo? tai siis... Se olisi tosi makeeta jos olisi vaan ihan törkeän viisas. Mitä sanot?

Mistä sinä oikein puhut?

Mun hahmosta tietenkin. Että tekiskö ennemmin strena vai wisdom pohjaisen hahmon? Vai semmosen balanced hahmon... Ei, sitten ei ole kumpaakaan kunnolla.

Mitä nyt oikein tarkoitat? Hahmosi? Ei elämässä ole mitään hahmoja. Sinä olet sinä, et mikään "hahmo".

No kiitos vaan avusta... Jos ottaisi tarpeeksi jotain negatiivisia traitteja pystyisin kenties saamaan tarpeeksi pisteitä sekä wisdomiin, että strenaan. Mitäköhän niitä on... Äääh, ei tuu mitään! Eihän näistä saa juuri mitään. Allergioita pitäisi olla tusina, että niistä saisi jotain hyötyä irti. Tai sitten pitäisi ottaa joku valoallergia, mikä nyt ei houkuttele kauheasti.

Miten oikein kuvittelet hyötyväsi allergioista?

Balance tiiätkö? Jos otat jotain huonoja traitteja ittelles niin vastapainoks saa jotain tulee hyviä traitteja. Tai skillpointteja. Vähän niinkuin Acopalypse 2:n perkit; niissä tulee aina jotain hyviä puolia, mutta myös huonoja puolia. Esim. Big Muscles antaa sulle +5 strenaa, mutta vähentää speediä. Tai Dark Priestissä voi ottaa vaikka miinuksia resistanceihin, mutta siitä saa skill pointteja lisää.

Ja miten tuo liittyy tosielämään?

No tietysti siten, että jos ottaisin jotain huonoja traitteja ittelleni, voisin saada enemmän skillpointteja. Mutta ei sillä nyt väliä ole, en mä noita oo ottamassa. Ellet sitten tiedä jotain josta voisi luopua ja josta saisi pisteitäkin.

Enpä taida tietää.

Niin arvelinkin... ... ... ... ... Äääh, tää on hankalaa. Hankalampaa kuin aattelin. Mutta ei tätä kuitenkaan hutiloiden voi tehdä, tässä luodaan kuitenkin omaa hahmoa. Mutta kun nää base attribuutit jakautuu niin hemmetin moneen osaan. Charismasta löytyy sympatiaa ja empatiaa, sulavaa puhumista, ulkonäkökin on jaettu useaan eri lokeroon. Pituuskin maksaa pisteitä jos haluun siitä jotain muuta kuin miesten pituuden keskiarvon. Aattelin kyllä vähän pidempää, mutta saa nyt nähä jääkö mulle pisteitä.

No mihin sitten aiot käyttää pisteesi? 

No juuri siitähän olen tässä puhunut. Että kun niin moneen kohtaan näitä pisteitä pitäis laittaa, mutta ei pisteet riitä. Tekis mieli kattoa joiden kavereiden hahmoja. En voi käsittää miten niillä on riittänyt pisteet kaikkiin niiden skilleihin! Mieti nyt Paco de Filosofía! Sillä on wisdomissa ihan tuhottomasti pisteitä, kyllähän sä sen muistat?

Taidanpa tuon muistaa. Fiksu tyyppi kieltämättä, ja hyvä opettaja.

No niimpä! Sillä on ollut karismassakin pisteitä. Toki, ei se nyt ihan parhaassa kunnossa ollut, mutta oli sillä joka tapauksessa tosi paljon pisteitä. En Mä sais ylipainosta kovin montaa ekstrapistettä... Tai entäs Elli? En tiedä siltä ainuttakaan hunooa traittia mistä se vois saada lisäpisteitä! Silti sillä tuntuu olevan wisdomia ja karismaa vaikka muille jakaa ja strenaakin jonkin verran.

Etkö jo ymmärrä, ettei se mene näin? Et sinä "omaa hahmoasi" luo, olet itse se mikä olet. Eivät Paco ja Elli ole luoneet mitään "omaa hahmoaan", he ovat eläneet ja kasvaneet sellaisiksi kuin ovat.

Taasko jatkat tuota? Tuo ei helpota ongelmaani ollenkaan.

Ongelmasi on siinä, että kuvittelet maailman olevan peli, etkä näe ajattelusi erheellisyyttä!

Nyt riittää. Ajattelin, että double minds olisi hyvä perk, siitä saa sen verran paljon pisteitä, mutta en mä ala tämmösen kanssa. Pois vaan, saakeli! ... ... ... ... Hyvä. Se lähti. Nyt pitää vielä jostain repiä pisteitä pois, jotta mä saan nostettua abstraktin ajattelun takaisin ylös. Pentele soikoon...

Kunniansa myyneet

”Mikä on vastauksenne?”, heidän johtajansa huutaa.

Kirotut kunniattomat äpärät! Huomaan väriseväni vihasta. Tämä päivä ei Voinut päättyä näin!

Eilen kaikki oli vielä näyttänyt lupaavalta. Viidestä kisasta olin voittanut neljä, tarvitsin vain yhden voiton saavuttaakseni aikuisuuden. Päivä oli alkanut kaksinkamppailulla. Olin ollut varma kyvyistäni, mutta vastustajani oli nopeampi kuin minä; niukasti hän ehti osua minuun katanallaan ennen kuin sain terän väistettyä. Niukasti tai ei, kamppailu päätetään ensimmäisestä osumasta poikki ja vaikkei olisikaan näin, terä oli osunut päähäni. Taistelimme tylsillä terillä, mutta osuma oli siitä huolimatta niin kova, että pystyin hetkeen hädin tuskin seisomaan suorassa.

Seuraava koitos oli ollut runoudesta. Siinäkään en onnistunut, kenties päässäni jomottava haava oli osasyynä siihen, mutta tein erään perustavanlaatuisen virheen, joka takia tuotokseni hylättiin suoraan. Hovikäyttäytymisen kokeessa hävisin toiselle kisaajalle. Puolenpäivän aikaan sain haavaani hoitoa ja koin kykenemään jatkamaan kisoja täydellä kunnolla. Mutta ei! Pelissä Shogia hävisin jälleen enkä voi kuin hämmästellä kuinka huonosti pelasinkaan. Jousiammunnassa en pärjännyt, en tosin suuria odottanutkaan. En ole koskaan ollut erityisen hyvä ampumaan jousella.

Päivän kuudesta pelistä olin hävinnyt viisi, olin jo hermostunut. Viimeisenä oli metsästys, siinä minun olisi onnistuttava. Tarvitsisi vain hakea erään vesieläimen munia kolme kappaletta. Lähdimme metsään neljän toverini kanssa, vesieläimet pesivät ryhmissä, joten oli lähes yhtä todennäköistä löytää kaikille munia kuin vain yhdelle. Lisäksi kaksi meistä oli jo voittanut viidessä lajissa, mikä tarkoitti, että heistä tulisi aikuisia; viidennen voiton jälkeiset kisat olivat lähinnä muodollisia.

Löysimmekin näiden eläimien pesän ja saimme napattua riittävän määrän munia. Ilta oli hämärtymässä, ehtisimme hyvin kävellä takaisin kaupunkiin ennen kuin meille annettu aika loppuisi.

Kunnes nämä Kunniattomat Roninit olivat pysäyttäneet meidät! Röyhkeästi, vaatien munien luovuttamista; tai kuolemista. Alistumaan häpeään ja palaamaan kotiimme lapsina joina lähdimme.

”Noh, mikä kestää!?”, yksi rotista kysyy.

Vilkaisen Hida Koshimaa, väkivahvaa toveriani ravun klaanista. Näen vihan myös hänen kasvoiltaan. Munien saamisesta takaisin kaupunkiin riippuu myös hänen aikuistumisensa. Mutta olkoon miten vain, heitä on viisitoista ja meitä vain viisi. Heillä on jouset mukanaan, jos hyökkäisimme, he ehtisivät ampua kertaalleen ennen kuin olisimme heidän luonaan. Voittaminen taistelussa näyttää toivottomalta. Sitä paitsi kahdelle meistä munat olivat merkityksettömiä, he ovat julistamista vaille aikuisia.

Rotat huusivat uudestaan. He haluavat vastauksemme jo. Suljen silmäni ja puristan käteni nyrkkiin. Vaikka kuinka mietin, en näe muuta vaihtoehtoa.

”Emme voi voittaa heitä... Antakaamme munat heille, muuten kuolemme”, sanon hiljaisella äänellä.

Palaamme kaupunkiin puhumatta sanaakaan. Häpeä painoi mieltäni, neljä ensimmäistä kisaa olin jokaisen voittanut. Tänään... Olin ainoastaan hävinnyt. Kuinka voisin kohdata isäni tämän jälkeen?

Harakiri saattaisi pelastaa minut häpeältä...

Kaupunkiin tullessamme huomaamme muilla kilpailijoilla saman tilanteen kuin meillä. Yhdelläkään heistä ei ole ainuttakaan munaa. Ennen kuin ehdimme kysellä mitä tapahtui, paikalle saapuu Bayushi Sugai, sama Skorpionin klaanin jäsen jonka tapasimme eilen. Hän kantaa mukanaan kolmea vesieläimen munaa.

Tuo Rotta! Hän oli se, joka oli palkannut roninit estämään kilpailijoita! Vain joku Skorpionin klaanista voisi vajota niin alas. Nuo Kunniattomat äpärät!

Yritän hillitä itseni parhaani mukaan. Minulla ei ole todisteita häntä vastaan ja muistan yhä kuinka hän surmasi hetkessä Shikon, erään klaanini jäsenen, kaksintaistelussa. Olimme löytäneet Sugain lähellä paikkaa jossa mäyrän klaanin edustajat oli surmattu. Oikeudenkäynnissä Shiko oli syyttänyt murhasta Sugaita, joka oli haastanut toisen kaksintaisteluun. Myös Koshima oli saannut osansa, hän ei hyväksynyt tuomarin päätöstä päästää Sugain kuin koira veräjästä ja oli nimittänyt tätä rotaksi, mikä hän on. Ilman munkkiystävämme Tatun taikoja Koshima ei olisi voinut osallistua tämän päivän kisoihin.

Uskon olevani parempi taistelemaan kuin Koshima, mutta Sugain nopeus on silti ylitsepääsemätön.

Aikuistumisseremonian alkaessa katson Koshiman kanssa katkerana aikuisuuden ansainneiden matkaa. Häpeä painaa mieltäni; Sekä ikuinen viha Sugaita kohtaan.

Arvon Valitsen Sinut! -musikaalin väki!

No siis... Kun haluavat meikäläisestä kuvia niin ajattelin, jotta ehkä parhaiten ja mieluiten laitan ne tänne kuin... Facebookkiin? Siellä on tarpeeks kuvii jo valmiitellaan.

... Nytten voivat sitten kaikki nähdä minkälainen henkilö olen ja kohta tulee vihakirjeitä yliopistolla ja Hervanta poltetaan noitajahdissa.

.... Mutta aivannn! Arvon Valitsen Sinut! -musikaalin väki. Tässä on kaipaamanne kokovartalokuva ja kasvokuva.

Pitsalaatikot lattialla ja avaamaton vedenkeitin. Aijai, äiti ei tykkäis.

Partakin ajamatta.

Suloinen myrkky

Eteeni tarjoiltiin lasi. Yksinkertainen läpinäkyvä lasi täynnä nestettä. Neste oli kirkasta, tosin siinä näkyi jotain vaalean sinistä. Jotain... Kuin usvaa. Kuin sammuneesta kynttilästä tuleva savu. Vaalean sinistä.

Kallistin lasia kädessäni. "Taas tässä" pohdin itsekseni. Lasin juoma oli jotain... Merkillistä. Olen juonut sitä kovin useasti aikaisemminkin. Se maistuu paremmalta kuin mikään muu juoma mitä olen juonut. Se on kaunista katsella, se tuottaa hyvää oloa ja se virkistää mieltä. Sen maku on kirkas kuin vesi nääntyvälle.

Yhtäkkiä, kuin räjähtäen usva juoman sisällä levisi ja vaihtoi väriä myrkyllisen vihreäksi näyttäen todellisen luonteensa. Vihreä usva pyöri lasissa hieman kunnes palasi takaisin siniseksi kevyeksi savuksi.

Muistutus oli tarpeeton. Tunsin kyllä juoman.

Pudistin päätäni. Olkoon. Nostin lasin huulilleni ja kulautin juoman kurkkuuni.

En ole mitään

Puhuimme aiemmin siitä, mitä minä olen, erikoista vai normaalia.

On totta, että taisimme ohittaa tuota aihetta keskustellessamme ennen.

Kertoisitko mielipiteesi asiasta?

Mielipiteeni asiasta? Siitä mikä sinä olet?

Aivan.

Hmmm... Katso tuota metsää. Kerro mitä näet?

Mitä näen? Näen.. Puita. Eri puulajeja. Sekä pienempää kasvillisuutta.

Aivan. Puulajeja. Kun mies menee metsään hakeakseen itselleen puuta, hän kaataa itselleen puun joka sopii hänen käyttötarkoituksiinsa. Jos hän aikoo tehdä laivan, hän tarvitsee ison lujan puun. Jos hän tekee itselleen jousen, puulla pitää olla muita ominaisuuksia, eikö totta?

Aivan näin.

Eri puulajeilla on erilaisia ominaisuuksia, mutta myös puulajin sisällä on vaihtelua riippuen puun kasvupaikasta sekä muista olosuhteista.

Totta.

Mutta vaihtelu on pientä. Jos mies etsii itselleen puuta, josta rakentaa itselleen laivaa, hän etsii metsästä tiettyä puulajia. Oikeaa lajia olevista puista kelpaavat suurin osa käyttötarkoitukseen. On joitain, jotka eivät kelpaa, esimerkiksi jos puu on kasvanut kieroon. Jos mies tekee laivaa jollekin suurmiehelle, kenties kuninkaalle, hänen on valittava puunsa tarkemmin, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen. Mutta kuitenkin, riippuen metsän koosta, hänellä on runsaasti valinnan varaa. Metsät ovat täynnä puita, jotka ovat ominaisuuksiltaan riittävän hyviä hänen tarkoituksiinsa. Sinä kysyt mikä sinä olet? Minä vastaan, että olet yksi näistä puista,

Mitä tarkoitat tuolla?

Olet yksi henkilö tässä valtavassa ihmiskeskittymässä, jossa elämme. Merkityksetön ja helposti korvattavissa. Et mitään erityistä.

Oletko tosissasi?

Kaipaako mies yhtä puuta suuressa metsässä?

Ei... Mutta....

....

Mutta onhan minulla ominaisuuksia joita muilla ei ole.

Mieti tarkaan. Onko sinulla niitä? On totta, että kaikki ihmiset ovat hieman erilaisia, mutta onko ero niin suuri? Kenties olet oikeamielisempi ja rohkeampi kuin muut? Mutta on lukuisia ihmisiä jotka ovat yhtä oikeamielisiä kuin meistä oikeamielisin, jotka ovat yhtä rohkeita kuin rohkein meistä. Ja jos laajennat piiriäsi hiemankin, törmäät ihmisiin, jotka ovat oikeamielisyydessään ja rohkeudessaan yhtä hyviä kuin sinä. Jos menee isoon metsään, huomaa, että on olemassa useita puita, jotka ovat samankaltaisia kuin suurin ja mahtavin puu pienessä metsässä. Puu, jota oltiin aikaisemmin ihailtu, ei olekaan mikään erikoinen. Vai väitätkö ettei näin ole?

... En. On totta, että tutustuessani uusiin henkilöihin, olen törmännyt yhä useampaan henkilöön, joka jakaa kanssani tietyt ominaisuudet, josta olen ennen ollut ylpeä itsessäni. Ja vaikkei täysin samanlaista olekaan, ei tarvitse mennä kauas kun jo huomaan, että löytyy saman tason piirteitä kuin painavimmat piirteet itsestäni.

Aivan.

Eikö minussa muka ole mitään erityistä? Minun on vaikea hyväksyä sitä.

Se on normaalia. Ihmismieli yrittää luoda itsestään tärkeää, luoda merkityksen olemassaololleen. Mutta jos ajattelen asiaa järkevästi, ymmärrät, että maailmassa on niin paljon ihmisiä, että yksittäisen ihmisen on mahdotonta olla mitään erityistä. Pelkästään alueella, jolla asut on enemmän ihmisiä kuin voit käsittää. Ihmisten järjetön lukumäärä on mitätöinyt ihmisen merkityksen.

Mutta olenhan merkityksellinen ihmisille, jotka ovat lähimmäisiäni.

Tarkastellaanpas hieman tätä tilannetta. Olet toki merkityksellinen heille, mutta vain koska olet olemassa. Jos sinua ei olisi koskaan ollut, olisiko sinulla merkitystä?

Ei kai.

Ei tietystikään. Onko nuorimmalla veljelläsi sinulle merkitystä? Ei, koska häntä ei ole olemassa. Olisiko mikään erilaista jos hän olisi olemassa?

Ei varmaan. Pieniä eroja olisi, mutta pääpiirteittäin elämäni olisi sama. Tarkoittaako tuo, että elämälläni ei ole merkitystä? Mikään ei olisi eri tavalla jos en olisi koskaan syntynyt?

Aivan. Pieniä eroja, mutta pääpiirteet olisivat samat.

Mutta koska olen olemassa, onhan minulla silloin merkitystä. Ihmiset ainakin surisivat jos kuolisin.

Surisivat, totta. Mutta he tulevat joka tapauksessa suremaan.

Mitä tarkoitat?

Sinä tulet kuolemaan. Kun se hetki koittaa, ihmiset surevat. Sillä vain ei ole merkitystä tapahtuuko sureminen nyt vai vuosikymmenien päästä. On toki mahdollista, että toisista ihmisistä erkanet hiljalleen, niin etteivät he enää kuolemasi hetkellä sure sinua. Mutta silloin suru tapahtuu pitkällä aikavälillä, kuolet heidän mielissään hiljalleen aiheuttaen surua, vaikkeivat he sitä käsitäkkään. Joka tapauksessa suru on yhtä voimakas, toisaalla se vain tapahtuu ohuempana, vuosien saatossa, kun taas toisessa tilanteessa vahvana ja hetkessä.

Paitsi jos he kuolevat ennen minua.

Niin. Mutta silloin suru kaatuu sinulle.

Onko kukaan ihminen merkityksellinen tai erityinen?

Kenties. Suuret kuninkaat ja tiedemiehet ovat merkityksellisiä. He, jotka saavat jotain suurta aikaiseksi, niin hyvässä kuin pahassa.

Jos minusta tulisi suuri tiedemies tai kuningas ja minusta kerrottaisiin tarinoita tuleville sukupolville, tulisiko minustakin merkityksellinen? Voiko merkityksettömästä ihmisestä tulla merkityksellinen?

Jotkut uskovat kohtaloon. Minä en tiedä mikä on totta. Mutta sitä voit itse pohtia ja kenties jopa päättää: Voisiko sinusta tulla mitään merkittävää?

Vain kaksi ystävää

Liekit, valot, sirpaleet. Huutava kipu. Hämärtyvän katseen rajoilla joku juoksee kohti. Metallin palasia, sirpaleita, kaikkialla. Jotain punaista...

     Oli ollut pimeää. Oli satanut. Auto oli lähtenyt kurvissa luisuun. Lähtenyt luisuun juuri siinä mutkassa, missä vastaan tuli auto. Hänet kiidätettiin teho-osastolle. Ja hän selvisi. Selvisi... Jäi henkiin.
     Herätessään hänen vierellään oli ihmisiä. Silmät punaisina kyynelistä he riemuitsivat toisen palaamisesta. Hieman häkeltyneenä hän otti halaukset, iloiset huudahtukset ja surunvalittelut vastaan, anteeksipyynnöt entisistä virheista, kaiken mitä ihmiset hänelle sanoivat ja toivottivat. Häkeltyneenä, mutta hän hymyili.
     Seuraavien viikkojen aikana hän lepäsi ja toipui sairaalassa. Usein hänen luonaan kävi vieraita, järkyttyneitä ja varovaisia. Eivät he tienneet mitä siinä tilanteessa pitäisi sanoa. Miten he voisivatkaan. Mutta siitä huolimatta hän vain hymyili ja oli pirteänä. "Ainkaan nirri ei lähtenyt. Olisi siinä pahemminkin voinut käydä." Niin hän puhui, koskaan valitellen oloaan. Vieraat poistuvat hänen luotaan aina sopivasti, tarpeeksi vähän aikaa, rasittamatta häntä, tarpeeksi pitkän aikaa jutellakseen mukavia. Sairasvuoteen viereinen pöytä oli täynnä kukkia ja "Parane pian" -kortteja. Niitä oli tuotu silloinkin kun hän oli nukkunut. Ihmiset ovat käyneet hänen vierellään, mutteivat ole raaskineet herättää häntä. Mitä ilmeisemmin.
     Usein hän muisteli aikaisemmin ajatelleensä, mitä jos näin kävisi. "Minä kyllä selviäisin siitä", "Kaikesta tapahtuneesta huolimatta tule olemaan pirteä. Pirteämpi kuin useat muut ihmiset.", "Opettaisin ihmisille kuinka vastoinkäymiset voidaan voittaa." Kuinka naiivi olin silloin. Ajatus lähinnä huvitti nykyään. Ihminen ei tiedä mitä toivoo.
     Joka tapauksessa se oli ohi nyt. Sitä on turha murehtia enää. Mennyttä ei voi muuttaa, polku jatkuu eteenpäin.

Viikkojen kuluttua onnettomuudesta minut päästettiin sairaalasta. Olin yhä pyörätuolissa, toisten hoivattavana, mutta ainakin pääsin nyt pois sieltä. 12 henkilöä oli saattamassa minua pois sairaalasta. Hymyilin ystävilleni, lämminhenkinen teko heiltä. Menimme McDonaldsiin syömään, jotain vaihtelua tylsään sairaalaruokaan. Pyörimme puistossa, ihmiset työnsivät minua vuorotellen, juttelimme ja nauroimme. Rauhallisesti tosin, vielä en pystynyt liikkumaan paljoa enkä saannut rasittaa itseäni. Kun vielä heitin muutaman vitsin kolariin ja vammaani liittyen tilanne oli kepeä, eikä ihmiset enää turhaa olleet vaivautuneita tilanteestani. "Hän on jo sinut asian kanssa", he ajattelivat.
     Iltapäivän aikoihin pyysin Laria ja Lauraa viemään minut kotiin. Sanoin olleeni väsynyt. Lari auttoi minut autoon etupenkille ja lähdimme. Muut jäivät vielä puistoon. Rauhoittunein mielin. Ajettuamme vähän matkaa käskin Laria viemään minut järvelle. Hän pysähtyi äkisti bussipysäkille ja katsoi minua. Katsoin häntä silmiin, hymy kadonneena huulilta, rauha kadonnut sielusta. Olimme hetken aikaa hiljaa. Lari ei halunnut tehdä sitä. Laura tunsi olonsa epämukavaksi. "Mitä me nyt järvelle? Mennään vaan teille, katotaan vaikka joku leffa..." Hän ei itsekään uskonut sanoihinsa.
     En välittänyt hänestä. Katsoin suoraan Lariin. Hän vastasi katseeseen. Hänen katseensa pyysi, etten tekisi sitä. Mutta hän tiesi sen olevan turhaa. Varmasti hän oli tiennyt tämän tulevan. Ainakin jossain määrin. "Oletko varma...?", hän kysyi varovasti, mutta kun en vastannut mitään hän huokaisi ja käynnisti auton. Matka taittui hiljaisuudessa. Laura ja Lari eivät sanoneet sanaakaan ja se sopi minulle varsin hyvin.
     Vähän ajan kuluttua maisema alkoi muuttua autiommaksi. Talot vähenivät ja niitä korvaamaan tuli peltoja ja metsää. Kohta tien vasemmalla puolella alkoi näkyä sinertävän järven pintaa. Auto käänyi järven viereen pienelle hiekkakentälle. Lari parkkeerasi auton tyhjälle kentälle. Tähän aikaan vuodesta järvellä ei juuri käynyt kukaan. Järven vesi oli jo viilennyt huomattavaksi. Lari katsoi minua vielä merkitsevästi, mutten sanonut mitään, joten hän huokaisi hiljaa ja nousi autosta. Laura ei enää sanonut mitään. Minut autettiin pyörätuoliin ja menimme järvelle päin. Hieman ennen laitureita ja rantaa pysähdyimme. Mielenkiintoista, kuinka sanaakaan sanomatta he ymmärsivät tasan tarkkaan mihin he veisivät minut ja miten toimia. Tai no, ainakin Lari ymmärsi. Eiköhän Laurakin melko hyvin. Lari päästi irti pyörätuolista ja jatkoin matkaa itse. Menin järveä lähinnä olevan puun luokse ja siitä tukea ottaen nousin vaivalloisesti ylös. Katselin tyyntä järven pintaa, edessäni olevaa laituria, jonka päähän oli rakennettu penkit veden äärelle sekä noin sadan metrin päässä olevaa vastarantaa ja siellä kohoavia kallioita. Sivelin kädelläni puun pintaa. Suuri koivu, joka kaartui järven päälle. Joka oli kuin luotu kiipeämiseen. Josta pystyi hyppäämään järveen muutaman metrin korkeudelta. Jonka oksilta pystyi tähystämään tielle ja näkemään milloin toiset saapuvat.

Järvi, jossa hän oli käynyt pienestä pitäen. Jonka rannoilla hän oli viettänyt lukuisisa kesäpäiviä ystäviensä kanssa. Jonne hän oli tullut kävelemään aina jos jokin vaivasi häntä. Täällä hän oli tutustunut Mariaan, joka oli tullut Lauran mukana bileisiin. Järven vierellä he olivat aina pelanneet jalkapalloa, tulleet sinne pyörillä ja...
     Hän rojahti maahan.
     Järven päällä kaikui tuskanhuuto, joka hiipui hiljalleen, jättäen maiseman jälleen hiljaiseksi lukuunottamatta puiden lehtien heikkoa, tasaista havinaa.

Eräänlainen sotapäiväkirja

11.10
Kortin peluuta

14.10.
Kortin peluuta

15.10
Luutnatti Pelikielto kielsi kortin peluun. Minä ja Möttönen laskimme hiekanjyväsiä. Pääsimme 345 300n tienoille. Tötterström istui lattialla ja tuijotti korsun nurkkaa koko päivän. Tylsää.

16.10
Luutnantti Pelikielto löytyi kuolleena. Kaksi lippaallista rynnäkkökiväärin luoteja ympäri ruumista. Totesimme tapauksen itsemurhaksi. Kukaan ei ollut antamassa enää käskyjä, joten pelasimme korttia.

17.10
Ei käskyjä. Pelasimme korttia.

18.10
Ei käskyä. Kokkimme Gari Kandi löysi jostain lihaa. Korpraali Kaljukasvo söi sitä ja kuoli. Jatkamme perunoiden syömistä.

20.10.
Ei käskyä. Pelasimme korttia

21.10.
Viestimies Sulkakynä tajusi, että viestilaitteet olivat sammuneet. Hän vaihtoi niihin uuden akun.

23.10.
Sulkakynä sai yhteyden ylempään johtoportaaseen. He lupasivat lähettää uuden luutnantin. Raahasimme Luutnantti Pelikiellon ruumiin pois komentoteltasta.

25.10.
Yliluutnantti Miukumauku saapui joukkueeseen. Hän meni komentotelttaan ja meni nukkumaan vaatekasan päälle.

26.10.
Yritimme Yliluutnantti Miukumaukun esimerkin mukaisesti kalastaa. Rannalta löytyi vene, mutta emme saaneet kalaa.

27.10.
Miukumauku ei enää kalastanut vaan nukkui vaatekasan päällä. Jatkoimme kalastusta, mutta emme saaneet kalaa. Rannalla tosin oli yksi viisiraajainen krokotiili.

28.10.
Kalastamassa ollessamme kuihtunut käsi nousi vedestä ja tarttui veneen laitaan kiinni. Ammuimme käden irti loppu ruumiista ja heitimme räpiköivän käden järveen. Järvestä kuului hiljaista kuisketta, kuin laulua. Pinnan alla näkyi muutamia kuolleita kasvoja. Emme enää kalastaneet loppupäivänä.

29.10.
Värisimme pelosta korsussa.

31.10
Laitoimme 200 kiloa TNT:tä veneeseen ja työnsimme sen järveen. Ammuimme veneeseen reijän ja räjäytimme TNT:n järven pohjassa. Enää ei epäkuolleet häirinneet meitä. Kalaa emme kuitenkaan vieläkään saaneet.

1.11.
Gari Krandi sanoi löytäneensä lisää lihaa järven lähettyviltä ja laittaneensa sen soppaan. Hän oli ainoa, joka söi sinä päivänä. Yritimme kalastaa, mutta meillä ei enää ollut venettä.

2.11.
Sulkakynä sai viestiyhteyden ylempään johtoportaaseen. Saimme käskyn siirtyä n. 50 kilometriä länteen ja liittyä toiseen joukkueeseen. Marssimme 15km tänään.

3.11.
Karttamme katosi. Tötterström ja Möttönen riitelevät siitä, onko länsi pohjoisesta vasempaan vai oikeaan päin. Kompassi näyttää pelkän pohjoisen. Yövymme tämän yön hylätyssä kylässä.

4.11.
Kompassi näyttää ylöspäin. Tötterström uskoo, että kompassi on oikeassa ja, että toinen joukkue on parin kymmenen kilometrin korkeudessa lentoaluksella. Hän alkoi kasata roinaa kasaan, jotta pääsisi sinne. Minä ja Möttönen pelaamme korttia. Illalla Miukumauku halusi ulos joten päästimme sen. Toivottavasti se osaa takaisin.

5.11.
Tötterström ei jaksa enää kasata tavaraa ja pelaa korttia kanssamme. Miukumauku ei ole vielä palannut. Olen huolissani hänestä.

6.11.
Lähdimme etsimään Miukumaukua metsästä. Hän löytyi variksen raadon vierestä. Jätimme hänet syömään sitä rauhassa.

20.12
Löysin vihdoin uuden kynän sen tilalle joka murskaantui Big Benin alle. Meille ei ole vieläkään selvinnyt, mitä se teki täällä.
Matkaamme yhä kohti Mordoria.

25.12.
 Tötterström väittää tiukasti, että oli eilen ampunut vihollislentokoneen alas, mutta nähdessäni Joulupukin zombielaumojen mukana en ollut enää varma.